Arkkitehtuuri on taidetta. Aina läsnä olevana käyttötaiteena sillä on kuitenkin melko erikoinen asema taiteiden joukossa. Sen vaikutukselle alttiiksi joutumista ei voi itse valita eikä säädellä.
Sanotaan, että arkkitehtuuri on: tilan taidetta, virtaavaa tilaa, valon leikkiä pinnoilla, massojen suurenmoista leikkiä valossa, funktiota seurannutta muotoa tai vaikkapa maiseman suuren tilallisen sinfonian huomioimista. Nämä ovat luonnehdintoja, teemoja, joiden korostamisesta syntyy ehkä yksittäisen arkkitehdin persoonallinen tyyli, mutta joista mikään ei yksin riitä kuvaamaan tai määrittämään arkkitehtuuria, rakennustaidetta.
Yhdistäessään tunteen ja täsmällisen ajattelun, ei-mitattavat ja mitattavat ominaisuudet, on arkkitehtuuri vaikeasti määriteltävissä. Minulle merkitykselliseksi muodostuneen luonnehdinnan mukaan arkkitehtuuri on paikan hengen toteuttamista rakentamalla. Rakennetun paikan kuten talon henki muodostuu sen suhteesta ympäröivään luontoon, rakennuksiin ja kaupunkirakenteeseen, sen osien suhteesta toisiinsa ja kokonaisuuteen, sen tilallisista ominaisuuksista kuten tilojen avautumisesta ja sulkeutumisesta, tilojen liittymisestä tilasarjoiksi, sen materiaalivalinnoista, rakenneratkaisuista, mittasuhteista, rakentamisen laadusta. Lisäksi paikan henki muodostuu yksilöllisestä tulkinnasta, kokijan muistoista ja kokemuksista sekä yhteisöllisistä paikkaan liitetyistä merkityksistä, sen eletystä ja koetusta historiasta.
Arkkitehtuuri on myös ajan ja yhteiskunnan, kulttuurin kuva. Siitä, mitä nyt rakennetaan, voidaan tehdä päätelmiä aikamme arvoista myös tulevaisuudessa. Sen mukaan meitä tullaan arvioimaan ja arvostelemaan. Kertooko arkkitehtuuri ihmisenä olemisesta ehkä jotakin sellaista, mitä ei voisanoin ilmaista, sellaista, mikä välittyy vain lukemalla rakennetun ympäristön kieltä?
Arkkitehtuuri on niin olennainen ja itsestään selvä osa jokapäiväistä elämäämme, että emme kiinnitä siihen juuri lainkaan huomiota. Kuitenkin se vaikuttaa omalta osaltaan maailmankuvamme, arvojemme ja asenteidemme muodostumiseen sekä suoranaisesti myös fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Ympäristön suunnitteluun ja sitä koskevaan päätöksentekoon liittyy näin suuri vastuu. Oikeilla ratkaisuilla voidaan edesauttaa ympäristön kehittymistä sellaiseksi, missä ihmisen on hyvä elää onnellisena, tuottavana ja terveenä. Miellyttävään ympäristöön halutaan kuulua ja samaistua. Kun ympäristö kunnioittaa ihmistä ja se koetaan omaksi, tulee arkkitehtuurista merkityksellinen koti ihmiselle.
Rakentaminen ja arkkitehtuuri eivät kuulu vain päättäjille ja alan ammattilaisille. Myös kansalaisilla on sekä lain määrittämä oikeus että velvollisuus osallistua ympäristöstä käytävään keskusteluun ja sitä koskevaan päätöksen tekoon – ja ottaa näin vastuu sekä ympäristön luomisesta että sen ylläpitämisestä ja vaalimisesta.
Jaana Räsänen, arkkitehti
